Vihille!

Avioliiton solmiminen on iso ja onniteltava päätös. Sen perustana on kumppaneiden rakkaus ja halu palvella toisiaan niin aurinkoisina kuin pilvisinä päivinä. Vihkimisen voi toteuttaa kahden todistajan läsnäollessa, suurena sukujuhlana tai jotakin siltä väliltä.

Kun päätös avioliitosta on syntynyt, on hyvä ottaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon.

Mustasaaressa suomalaisen seurakunnan kirkkoherranviraston puhelinnumero on 044 595 9278  ja teitä palvelee toimistosihteeri Minna Rajamäki.

 

 

 

Mikäli avioliittonne on solmittu aiemmin Digi- ja väestötietovirastossa, se voidaan siunata kirkossa tai muussa toivomassanne paikassa. Avioliiton siunaaminen muistuttaa hyvin paljon kirkollista vihkimistä. Mutta nyt siunausta pyydetään jo solmitulle avioliitolle.

Avioliiton siunaaminen

Häät, vihkiminen, pari kävelemässä alttarilta

Ennen vihkimistä avioliiton esteet on tutkittava. Sillä varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu, ja pari voi mennä naimisiin. Esteiden tutkinnan voi hoitaa ev.lut.kirkon asiointipalvelussa.

Avioliiton esteiden tutkinta ja esteettömyystodistus

Vihkiminen voi olla pienimuotoinen, intiimi tilaisuus, ja se voidaan toteuttaa myös muussa tilassa kuin kirkossa. Yhtä lailla kirkko saa täyttyä häävieraista ja perinteistä. Tähän on koottu käytännön asioita, jotka on hyvä huomioida, kun alatte suunnitella kirkkohäitä.

Häätavat kirkossa

Avioliitto solmitaan joko kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä. Siviilivihkimisen jälkeen liitto voidaan siunata kirkossa.

Ketkä voivat mennä kirkossa naimisiin

Kirkkohäissä pyydetään siunausta avioliitolle. Pari lupautuu naimisiin mennessään rakastamaan toisiaan myös vaikeina aikoina. Vihkimisessä tulee olla läsnä vähintään kaksi todistajaa. Pappi huolehtii vihkimisen kulusta.

Vihkimisen kulku

Vihki- eli toimituskeskustelussa keskustellaan papin kanssa avioliiton merkityksestä, vihkimisen kulusta ja vihkikaavan yksityiskohdista. Keskustelun yhteydessä täytetään alustavasti vihkimisilmoituslomake ja sovitaan mahdollisista kuulutuksista.

Vihki- eli toimituskeskustelu

Hae virsikirjasta

Virren numero


Sanahaku
 

Haulla siirryt Virsikirjasivustolle.