hiirenkorvalla

Aikuisille ja varttuneille aikuisille piirejä ja kokoontumispaikkoja

Täällä tapaat mukavia ihmisiä! Tule mukaan!

Klikkaa näistä tapahtumista lisätiedot etusivun "Aikuisille"-sivupalkista.

 

Miesten Raamattu- ja saunailta Senioripisteessä Niilontie 1:ssä kutsuu noin kerran kuukaudessa perjantaisin. 

Koivulahden Raamattu- ja takkailta kokoontuu n. kerran kuukaudessa Renkituvalla. 

Kahvipiiri on toiminut jo pitkälti yli kaksikymmentä vuotta ja paranee vuosi vuodelta. Meillä saa iloa mukaansa ihan ilmaiseksi! Lisäksi saat hengellistä ravintoa ja hyvää mieltä aina viikoksi kerrallaan! Piiri kokoontuu joka torstai klo 10-11.30 Sepänkylän seurakuntakeskuksessa (Niilontie 3) lomakausia, muutamia juhlapyhiä ja kesätaukoa lukuunottamatta. Piiriä ohjaa diakonissa Heli Salmela, jolta saat myös halutessasi lisätietoja puh. 050 554 4498.

Lähetyksen hyvän mielen käsityöilta kokoaa käsitöiden ystäviä ahkeroimaan lähetystyön tai sovitun hyväntekeväisyyskohteen hyväksi. Lisätietoja ja kokoontumisajat Sirpalta, 040 530 9456 ja Raililta, 0500 320 418.

Lähetyspiiri tukee oman seurakunnan nimikkotyötä. 

Fellowship-yhteisö järjestää kotoisia ylistyshenkisiä iltamessuja kerran kuukaudessa launtai-iltaisin sekä rukous- ja ylistysiltoja kerran kuukaudessa tiistaisin. Lisätietoja tapahtumatiedotuksesta seurakunnan kotisivuilta ja facebook-sivustolta ja pastori Miika Kalliolta, 050 55 44486

Tiistaipuuro on yhteisöllinen aamiaistilaisuus ja tarjolla Sepänkylän seurakuntakeskuksen tarjoilutilassa tiistaisin erikseen ilmoitettavana ajankohtana hintaan 2€. Tuotto käytetään Yhteisvastuukeräykseen. Tiistaipuuron lisätietoja löydät mm. diakoniatyön etusivulta. Tarjolla puuron lisäksi leivät ja lisukkeet, maito tai mehu ja kahvit. Lisätietoja Salmela p. 050 554 4498 tai Vakkila p. 044 753 1214.

 

Kahvipiirissä on aina mukavaa seuraa!
Kahvipiirissä on aina mukavaa seuraa!

Ota yhteyttä

diakonissa
Niilontie 3
65610 Mustasaari

Diakonissa on terveydenhuollon ammattihenkilö ja kirkon diakoniatyön asiantuntija. Hänen tehtävänään on "edistää ihmisten, perheiden ja yhteisöjen terveyttä, vahvistaa voimavaroja, antaa toivoa ja tukea omatoimista selviytymistä. Lähtökohtana on kristillinen ihmiskäsitys, eettinen ja oikeudenmukainen toiminta sekä oma luovuus". (Lainaus: Diakonia-ammattikorkeakoulu)

Heli on myös työnohjaaja. Hänellä on pätevyys toimia sekä kirkon, että yhteiskunnan muiden alojen työntekijöiden työnohjaajana. Työnohjaaja auttaa työntekijää oman työnsä tutkimisessa, arvioinnissa ja kehittämisessä. Työnohjaus on työhön, työyhteisöön ja työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jäsentämistä. Ota yhteyttä, mikäli tarvitset työssäsi apua, pohdit työssä jaksamisen kysymyksiä tai vaikkapa ammatinvaihtoa.

Heli toimittaa seurakunnan Silta-lehteä viestintäalan ammattilaisena (FM) ja toimii pienimuotoisena mainosnikkarina, kun omalta päätyöltään ehtii.

seurakuntapastori
Niilontie 3
65610 Mustasaari

vapaapäivät yleensä maanantai ja tiistai