KAHVIPIIRI

to 3.12. kello 10.00 - to 3.12. kello 11.30
Retkipäivä
Sepänkylän seurakuntakeskus

Tätä on odotettu pitkään ja hartaasti! Syyskauden KAHVIPIIRI kutsuu mukaan toimintaan 3.9.2020 lähtien joka torstai klo 10.

Kahvipiiiri on vuosikymmenet kutsunut mukaan eri ikäisiä ihmisiä torstaisin klo 10-11.30 Sepänkylän seurakuntakeskuksen tarjoilutilaan. Ensimmäinen kokoontumiskerta syyskaudella 2020 on torstaina 3.9.

Kahvipiiriin ovat lämpimästi tervetulleita kaikki aikuiset, jotka ovat eläkkeellä tai käyvät vuoro- tai osa-aikatyössä, tai ovat muutoin elämäntilanteessa, jossa on vapaata aikaa torstaisin aamupäivällä. Piirissä pidetään korona-aikana kirjaa läsnäolijoista. Läsnäololista hävitetään aina kahden viikon päästä kokoontumisesta. 

Tarjolla on hyväntuulista kahviseuraa ja Teija-emännän valmistamia tarjoiluja (1 €), diakonissa-Heli ohjaa toimintaa ja huolehtii hartauksista, pidämme pikkurahan arpajaiset kartuttaaksemme retkikassaa, Yhteisvastuukeräystä tai lähetystyötä. Saamme aika ajoin kiinnostavia vieraita ja kuulemme hengellisen ja kevyen musiikin helmiä, tartumme päivän polttaviin aiheisiin keskusteluissa, toisinaan venyttelemme ja jumppaamme pienimuotoisesti, juhlimme vuodenaikaan kuuluvia juhlia ja teemme retkiä. Uusia, mielenkiintoisia aiheita otetaan aina mielellään vastaan ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

Piiristä on ponkaissut myös oma kuoro Sumppisävelet, joka harjoittelee kanttori-Kaisan johdolla erillisen harjoituslistan mukaan. Tänä syksynä juhlitaan jo Sumppisävelien 15-vuotista taivalta!

Tulevana syksynä tutustumme mm. 10.9. Eläkeliiton etelä-Pohjanmaan toimintaan ja saamme kirjailijavieraan 29.10

Älä jää kotiin ihmettelemään, vaan tule mukaan! Jos haluat lsätietoja, soita diakonissa Heli Salmelalle p. 050 554 4498.

JK. Jokainen piiriin tuleva huolehtii käsihygieniastaan desinfioimalla tai pesemällä kädet seurakuntakeskuksessa sekä tullessaan, että lähtiessään. Talon siivooja pitää tarkasti huolta tilojen puhtaudesta ennen ja jälkeen. Huomioimme myös turvavälit (2 metriä) toisiimme mahdollisimman hyvin, emme kättele, emmekä halaa, vaikka kuinka tekisi mieli. Emme myöskään tule mukaan, jos meillä on pienimpiäkään flunssan oireita. Tämän hetkisten ohjeiden mukaan piiriläisiä saa olla koolla max. 50 henkeä kerrallaan. Seuraamme ohjeistusta ja tiedotamme, mikäli muutoksia tulee. 

 


Järjestäjä

Mustasaaren suomalainen seurakunta

Ota yhteyttä

diakoniatyöntekijä
Mustasaaren suomalainen seurakunta
Niilontie 3
65610 Mustasaari
emäntä, Mustasaaren seurakuntayhtymä
Kiinteistöpalvelut Emäntäpalvelut
Niilontie 3
65610 Mustasaari